Kuulumisia pitkästä aikaa..
Ompas kulunut pitkä aika kotisivujen viimeisimmästä päivityksestä. Paljon on tapahtunut tässä viimeisten kuukausien aikana.
FI*AmetistinSydän Athene eli Hiutale jäi meille asustelemaan ja hänestä onkin kasvanut jo iso ja valloittava tyttö <3.
Lisäksi kissalaamme muutti elokuussa Puolasta meidän tuleva siitoskolli Bailey Blekitny Aniol*PL eli Beni. Beni asustelee sukulaiseni luona ja ensi kesänä toivottavasti saamme kissalaamme häneltä ensimmäiset pennut. Beni on todella ihana ja valloittava kollin alku. <3
Näiden kahden nuoren kanssa olemme menossa ensimmäisiin näyttelyihin Kempeleeseen 14-15.12.2024.
Meillä on myös jännät paikat käsillä, sillä molemmat aikuiset naaraat ovat tiineenä ja haikaran olisi määrä saapua jo reilun viikon kuluttua. Lisätietoja tulevista pentueista löytyy pentueet linkin takaa. Päivittelen tietoja tänne sivuille ja facebookiin, kunhan pentukuplasta ehdin.